Therapeia-säätiö logo

Margareta Brodén: Raskausajan mahdollisuudet, 2006, 300 s.

Raskausaika on tärkeä vaihe, jossa on mahdollisuus muutokseen ja suhteiden kehittymiseen. Lapsi tulee maailmaan, naisesta ja miehestä tulee vanhemmat, syntyy perhe. Odotusaikana tuleva äiti ja isä ovat tunteiltaan avoimia. Tämä avoimuus saatta kuitenkin tuoda pintaan pelottavia, kipeitä asioita, jolloin synnytystä odotetaan jopa kauhulla. Tunne-elämän myllerrys antaa mahdollisuuden kohdata pelkoja, mutta myös löytää rakentavia, lohduttavia muistoja elämän ja ihmissuhteiden uudelleenarvioimiseksi.

Brodénin kirja puhuttelee kaikkia, jotka eri tavoin työskentelevät lasta odottavien perheiden kanssa. Siinä kuvataan ajattelutapaa ja menetelmiä, joiden avulla voidaan auttaa vanhempia ottamaan vastaan lapsensa, helpottaa lapsen tulemista osaksi perhettään, merkitykselliseksi vanhemipiensa mielessä ja arkielämässä silloinkin, kun tilanne näyttää melkein toivottomalta.

Margareta Brodén on psykologi ja psykoterapeutti, joka on kirjoittanut väitöskirjan varhaisen vuorovaikutusken hoidosta. Hän huomasi työssään jo varhain, että lasten ja perheiden ongelmiin tartutaan usein liian myöshään. Niinpä hän on suunnannut tutkimusta ja hoitoa aina vain varhaisempiin vaiheisiin toiminnassaan Malmössä lastenpsykiatrisessa avohoitoyksikössä, Victoriagårdenissa. Hän on myös arvostettu kouluttaja.